22.2.2012

Hyväntekeväisyys ja KELPO KEPO


Hyväntekeväisyys

Olemme tehneet lahjoitussopimuksen ja lahjoitamme yrityksemme vuosittaisesta voitosta 10% Avustajakoira - Assistendhund ry:n Kummikoira toimintaan.  Lisäksi olemme kehittäneet oman Kelpo Kepo- tavaramerkin, jonka tuotteiden voitosta lahjoitamme suoraan 30% tähän samaan tarkoitukseen. Mielestämme Avustajakoira - Assistendhund ry tekee oikein KELPOA KEPO -työtä! Aluksi meillä tulee myyntiin Kelpo Kepo -vaatteita painatuksella ja bodeerauksella, mutta tarkoitus on kehittää myös ihan omia Kelpo Kepo tuotteita ja niistä onkin jo ideoita valmisteilla!
Lahjoitus koskee koko yrityksen toimintaa ja kattaa siten sekä Dog Academyn, että Kaupan puolen.

Alunperinkin tarkoituksena oli lahjoittaa osa voitosta hyväntekeväisyyteen, mutta kohde avustukselle tulikin loppujen lopuksi melko luonnollisesti koiratoimintaan ja MS-tautiin yhdistettynä. Santulla nimittäin todettiin MS-tauti vuoden 2010 elokuussa ja se on suuresti vaikuttanut sen jälkeiseen elämään. Alunperin mietimmekin sellaista vaihtoehtoa, että lahjoitus kohdennettaisiin MS-potilaille tuleville avustajakoirille, mutta se ei nykyisen lainsäädännön puitteissa ole mahdollista. Pääasia kuitenkin, että lahjoitus menee hyvään tarkoitukseen! Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka Santtu jonakin päivänä tarvitsisi itse avustajakoiraa auttamaan arjen rutiineissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti