20.2.2012

Kauppa on avattu!


Tervetuloa Santun ja Helin Metsästys & Koiratarvikkeen sivulle!

Helin päivän kunniaksi julkaisimme kaupan myös tänne verkon puolelle!

Olemme aloittaneet pienimuotoisesti myymään metsästys- ja koiratarvikkeita. Aluksi kauppa toimii tällä sivustolla, kunnes siirrämme toiminnan ihan oikealle verkkokauppapohjalle. Ne ovat työn alla.

Erityisesti alamme metsästystarvikepuolelta painottumaan naisten metsästysvaatteiden myyntiin  ja koira puolelta noutajien koulutustarvikkeisiin.

Aloitamme Black Gundog -tuotteiden myynnillä ja niitä on tulossa maaliskuun aikana lisää valikoimaamme, mm mikrokuitupyyhkeitä ja lisää naistenvaatteita. Lisäksi valikoimaamme tulee maaliskuun aikana ainakin laadukkaita englantilaisia noutajataluttimia.

Pyrimme kehittämään toimintaamme koko ajan ja laajentamaan valikoimaamme kysynnän mukaan. Etenkin naisten metsästysvaate puolta tulemme kehittämään mahdollisimman monipuoliseksi.

Meille voi ehdottaa myös hyviä tuotteita myyntiin ja varmasti myös sellaisia otamme, jos niille vain riittää kysyntää! Tuotteita voi ehdottaa helpoiten lähettämällä palautesivun kautta palautetta. Vastaamme kaikille palautteen antajille!

Tällä palstalla tiedotamme aina kauppamme uusista tuotteista ja ajankohtaisista uutisista!

Tervetuloa ostoksille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti